Tupaantuliaiset

Viime perjantaina sain järjestää ystävilleni tupaantuliaiset uudessa kodissani. Oli mukava päästä laittamaan pitkästä aikaa tarjottavia isolle porukalle ja viettämään iltaa yhdessä vanhalla lukioporukalla. Tarjottavat ja booli olivat luultavasti aika onnistuneet, sillä kehuja tuli monelta. Illan menussa oli siis:

– Booli ala Millis

– Päärynä-sinihomejuusto salaatti

– Sämpyläpuu ja persilja tuorejuusto

– Keksit ja juustot

– Piparkakkumuffinit

– Kinkkupiirakka

– Piparijäädyke

tuparit

 

Taas tuli hauskoja muistoja lisää meidän porukan kanssa. Eiköhän tuota taas ensi vuoden puolella keksitä uusia syitä juhlia samalla porukalla. ;) Kiitos kavereille vielä ihanista lahjoista, sopivat nimittäin tosi hyvin uuden kodin sisustukseen!

tuparilahjat

 

Mainokset

Pikkujoululahjojen rakentelua

Toin mökiltä vanerin palasia kotiin ja ajattelin rakennella niistä jotakin kivaa joululahjaa. Maalasin ne liitutaulumaalilla ja tein reiät kahteen kulmaan, jotta sain tehtyä ripustushihnat juuttinauhasta.

Liitutaululiitujen suojaksi leikkasin vanhanaikaisesta lahjapaperista käärön, jonka sisään liidut liimasin. Vanhan sanomalehden näköistä lahjapaperia ostin viimeksi Tampereen reissulta Hyvän tuulen puodista.

liidut

Paketoin taulut isoihin valkoisiin lahjakasseihin, joihin kiinnitin vielä omatekoiset pakettikortit. Toivottavasti pikkujouluvieraat pitävät tekeleistäni.

pikkujoulupaketit

 

Pikkujoulujen ja tupareiden suunnittelua

Laitoin jo hyvissä ajoin tupaantuliais- ja pikkujoulukutsut menemään ystävilleni. Ajattelin pitää ne ennen itsenäisyyspäivää, jotta mahdollisimman moni pääsisi paikalle, kun seuraava päivä on kuitenkin monille vapaapäivä. Ajattelin tehdä kattausta mustavalkoiseen tyyliin, kun huomasin että minulle on kertynyt aika paljon kaikkea tavaraa niin mustassa kuin valkeassa värissä. Menu pitää vielä suunnitella, mutta ideoita olen hiukan miettinyt. Illanvietossa saisi kuitenkin olla monipuolisesti sekä makeaa että suolaista syötävää. Kokosin kuvan tavaroista, joista aioin kehitellä ihanan kokonaisuuden pikkujouluihini.

mustavalkoinenjoulu