Appelsiini-britakakku

Ajattelin kokeilla tehdä brita-kakusta jotakin uutta versiota, sillä mansikka-raparperikakku onnistui niin hyvin edellisellä kerralla. Huomasin yhdessä reseptilehdessä kuvan uudesta Valion appelsiinirahkasta, joten ajattelin kehitellä siitä uuden reseptin. Rahka sopii varmasti hyvin raikkaan makunsa puolesta makean brita-kakkupohjan kanssa. Hetkessä olikin resepti kirjoitettu ja aineet kasassa – eikun kokeilemaan!

appelsiini-britakakku

Appelsiini-britakakku L, G

Pohja:

125 g margariinia

1 dl sokeria

2 keltuaista

1,5 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta

2 tl leivinjauhetta

1 dl maitoa

Marenki:

2 valkuaista

1,5 dl sokeria

Täyte:

2 dl vispikermaa

1 prk Valion appelsiinirahkaa

2 rkl sokeria

1 appelsiini

appelsiini-britakakku

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri sekaisin. Erottele valkuaiset eri kulhoon ja lisää keltuaiset rasva-sokeriseokseen. Lisää joukkoon sekaisin olevat kuivat aineet sekä maito. Levitä pohja leivinpaperin päälle suorakaiteen malliseksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri joukkoon. Levitä kiiltävä marenki pohjan päälle tasaisesti ja paista pohja 175 asteessa 25 minuuttia, niin että pinta on kauniin kullanruskea. Valmista täyte vatkaamalla vispikerma kuohkeaksi ja lisää joukkoon rahka sekä sokeri. Anna pohjan jäähtyä ennen kuin halkaiset sen terävällä veitsellä puoliksi. Laita ensin puolikas pohja tarjoiluastialle ja lisää pinnalle täyte tasaisesti. Nosta sitten päälle toinen pohjapala ja levitä loput täytteestä kakun päälle. Koristele appelsiini kuutioilla sekä lohkoilla astian reunalle.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Appelsiini-britakakku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s